Saunakallion päiväkodin kaikki palaset paikallaan tontilla

Kuvassa on rakennustyömaa, työkoneita ja autoja.

Saunakallion päiväkodin kaikki palaset paikallaan tontilla

Järvenpään Saunakallion koulun ja Jampan ostoskeskuksen väliin on ilmestynyt 5-ryhmäinen päiväkoti. Saunakallion koulun pihalla uteliaat silmäparit ovat päässeet turvallisesti aidan takaa seuraamaan päiväkodin valmistumista pala palalta. Nyt käynnissä on vielä rakennuksen sisä- ja ulkopuoliset viimeistelytyöt – valmista pitäisi olla ennen joulua.

Valmistuva uudisrakennus korvaa sisäilmaongelmien vuoksi suljetun Jampan päiväkodin. Uuden päiväkodin suunnittelun tärkeimpiä lähtökohtia oli tehdä turvalliset ja terveelliset tilat, erityisesti sisäilmaolosuhteiltaan erinomaiset tilat.

”Saunakallion uuden päiväkodin myötä pystymme turvaamaan varhaiskasvatuspalveluiden saatavuuden Jampan ja Saunakallion alueen lapsille ja päiväkodin sijainti Saunakallion koulun läheisyydessä takaa lasten eheän opinpolun varhaiskasvatuksesta esiopetuksen kautta kouluun” iloitsee Järvenpään kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä.

Saunakallion päiväkoti on rakennettu betoniperustuksista alkaen kuivissa ja puhtaissa tehdasolosuhteissa Teijo-Talojen Salon tehtaalla, josta tilaelementtimoduulit tuotiin tontille erikoiskuljetuksina neljän moduulin erissä. Rakennusaika työmaalla on varsin lyhyt, eikä se siten aiheuta pitkäaikaista haittaa viereisen kauppakeskuksen asiakkaille tai työmaa-aidan toisella puolella sijaitsevan koulun oppilaille tai henkilökunnalle.

Projekti on myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan tontin maanrakennustöissä sattuneen mittavirheen takia, mutta nyt kaikki tehtaalla valmistetut rakennusmoduulit on asennettu tontille.

”Tässä projektissa korostuu moduulirakentamisen etu: päästiin mahdollisimman pienellä aikataulun venymisellä, koska moduulit saatiin tuotua tontille heti maanrakennustöiden valmistuttua. Ensimmäiset moduulit asennettiin paikoilleen 11.11. ja nyt on käynnissä viimeistelytyöt. Tilojen kalustaminen on tarkoitus toteuttaa joulun välipäivinä, minkä jälkeen toiminnan voi aloittaa” selvittää Teijo-Talojen vastaavana mestarina toimiva Ville Karjalainen.

Projektissa noudatetaan tarkkaa kosteudenhallintasuunnitelmaa, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että moduulien paikoilleen asennukset suoritetaan vain poutasäällä.

”Säät suosivat moduulien asennuksia ja vain yhtä asennuspäivää jouduttiin siirtämään sateiden vuoksi” kertoo tilaajan edustaja Mestaritoiminta Oy:n projektipäällikkö Janne Mannersalo.

Lisätietoja
Teijo-Talot Oy, Ville Karjalainen ville.karjalainen@teijotalot.fi p. 044 7217 105
Mestaritoiminta Oy, Janne Mannersalo janne.mannersalo@mestaritoiminta.fi p. 040 9222 266



Tehdäänkö tilaa yhdessä?