”Vihreä koulu” tulevaisuuden oppimisympäristönä

vihrea koulu Heidi Karlsson

”Vihreä koulu” tulevaisuuden oppimisympäristönä

Sain olla huippuseurassa mukana osana asiantuntijaseminaaria ”Vihreät koulut -oppimisen paikka”. Puheenvuorollani sain kertoa Joutsenmerkityn rakennuksen tarinan sekä Talojen Joutsenmerkki -kriteerin mahdollisuuksista vastata rakentamisen laatu- ja terveellisyyshaasteisiin opetusrakennusten toteuttamisessa. Joutsenmerkki -kriteeri, kun sangen perusteellisesti määrittelee kokonaisvaltaisesti paremman rakentamisen edellytyksiä. Tavoitteena terveet ja turvalliset tilat kaikille – itsestään selvän kuuloinen asia, mutta tarvitaan paljon ammattiosaamista, tietotaitoa ja sitoutumista muutokseen, jotta nykyisen huonovointisen rakennuskannan tila voidaan tulevaisuudessa kuvailla toisin sanoin.

Seminaarin anti oli monipuolisia näkökulmia Vihreämpään koulurakentamiseen: Valtiovallan Terveet Tilat 2028 -ohjelma, Ekokoulu konseptia, esillä oli myös toteutuneen koulukohteen esittelyä, joissa ekologisuuden ja energiataloudellisuuden ajatukset oli konkreettisesti piirretty ja rakennettu toteen. Rakennustietosäätiö on myös julkaisemassa kevään 2019 aikana ohjekortti -uudistuksia koskien opetustilarakentamista ja hankintapäätösten tekoa laatupisteet edellä. Pelisääntöjä hyvään ja vihreään rakentamiseen siis löytyy roppakaupalla, mukaan lukien Ympäristöministeriön jatkuva kehitystyö julkisen rakentamisen vihertämiseksi.

Rakennuksissa vietetään suurin osa ajasta ja varsinkin se toteutuu koulu- ja päiväkotimaailmassa, joita usein käytetään sekä päivisin että iltakäytössä muihin toimintoihin. Mitä enemmän ja monipuolisemmin rakennusta voidaan käyttää, sen pienempää hiilijalanjälkeä rakennuksen elinkaaren polulle jää. Vastuullisuus rakentamisessa on panostus tulevaisuuteen monesta näkökulmasta: panostus käyttäjien hyvinvointiin valitsemalla laadukkaita ja turvallisia materiaaleja sekä tarveohjattuun talotekniikkaan. Vastuullisuus tarkoittaa myös taloudellisempaa energiankulutusta, vähemmän ylläpito- ja huoltotarvetta sekä vähemmän kuormitusta ympäristölle, kun esimerkiksi materiaaleissa huomioidaan ympäristöystävällisemmät valinnat.

Mutta mitä muuta on hyvä oppimisympäristö ja kestävän kehityksen vihreä koulu? Koulumaailma ei ole enää yhdeksän vuoden seikkailu kokoelmassa ovella suljettuja luokkahuoneita, josta poistutaan 45 minuutin välein happihypylle. Koulu on paikka, jossa koulu on maailma: ympäristö, ilmiöt ja ihmiset, tekniikka ja kasvu.

Oppimisympäristön tulee tukea oppimista eri tavoin ja erilaisissa ympäristöissä. Varhaiskasvatus lipuu kouluihin ja pienet eskarilaiset solahtavat opinvirtaan integroiduttuaan jo samaan ympäristöön koululaisten kanssa. Vastuullisesti toteutetuissa oppimisen kohteissa kestävän kehityksen periaatteet siirtyvät kuin itsestään rakennuksen käyttöön mm. opettamalla lapsille ekologisia arvoja, jätteiden lajittelua ja ilmiöoppimisena elämää osana ympäristöä.

Onnistuneiden kestävän kehityksen ja vastuullisuuden hankkeiden taustalla on useimmiten sitoutunut hankintaorganisaatio ja osallistuvat käyttäjät, joiden yhteistyöllä saavutetaan hyvät toiminnot ja tilaratkaisut sekä hyvä työskentely-ympäristö sekä henkilökunnalle että oppijoille. Toimiva akustiikka ja vaihtelevat ääniympäristöt, valaistus ja päivänvalon hyödyntäminen, toimivat pintamateriaalit, inspiroivat värit ja tilojen monipuoliset käyttömahdollisuudet antavat runsaasti eväitä hyvään oppimiseen.

Heidi Karlsson
Kosteuskoordinaattori PRO, projektipäällikkö, Teijo-Talot Oy

heidi.karlsson@teijotalot.fi
044 7217 140



Tehdäänkö tilaa yhdessä?