Pohjoismaiden ensimmäinen Joutsenmerkki-kriteerien mukaisesti rakennettu pienryhmäkoti avattu Kaarinassa

Joutsenmerkitty pienryhmäkoti Kaarinassa

Pohjoismaiden ensimmäinen Joutsenmerkki-kriteerien mukaisesti rakennettu pienryhmäkoti avattu Kaarinassa

Kaarinan Piispanristille on tänään 15.12.2017 avattu juhlallisin menoin Pohjoismaiden ensimmäinen Joutsenmerkkikriteerien mukaisesti rakennettu pienryhmäkoti. Teijo-Talot ja Merikratos Oy ovat yhteistyössä suunnitelleet tämän pienryhmäkodin, jossa asuinympäristö tukee traumataustaisten lasten ja nuorten kuntoutusta. Teijo-Talot on valmistanut rakennuksen Salossa sijaitsevalla tehtaallaan. Valmistusprosessissa on kiinnitetty erityistä huomiota terveellisten ja turvallisten materiaalien valintaan.

Pysyvien kiintymyssuhteiden ja turvallisen ympäristön tarjoaminen on edelleen hoitotyön ydin. Useissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että traumaattisella kasvuympäristöllä on vaikutuksia myös lapsen immunologiaan. Satsaamalla ekologiseen rakentamiseen ja terveeseen sisäilmaan, pystytään takaamaan, etteivät lasten oireet pahene ainakaan asuinympäristön takia. ”Jos lapsen elimistö on jatkuvassa hälytystilassa esimerkiksi perheväkivallan takia, se voi laukaista jonkin somaattisen sairauden kuten allergian tai astman. Me pystymme tarjoamaan heille fyysisesti terveen asuinympäristön ja tuomaan sitä kautta lisäarvoa hoitotyöhömme”, hankkeen vetäjä, sijaishuollon asiantuntija Mikko Niemelä Merikratokselta kertoo. Toisena näkökulmana on työntekijöiden hyvinvointi.

Viihtyisä ja laadukas työskentely-ympäristö on Niemelän mukaan yksi keino sitouttaa työntekijöitä. ”Hoidon tehtävänä on tuottaa lapsille korvaavia ja korjaavia kiintymyssuhteita turvallisen aikuisen vuorovaikutuksessa. Jotta hoito on oikeasti vaikuttavaa, niin aikuisten pitää olla pysyviä. Meille on tärkeää, ettei työntekijöiden tarvitse vaihtaa työpaikkaa ainakaan sen takia, että rakennuksessa olisi sisäilmaongelmia. Olemme erittäin tyytyväisiä, että löysimme Teijo-Taloista asiantuntevan kumppanin, joka pystyi toteuttamaan nämä toiveemme lasten ja henkilökunnan suhteen. Suosittelemme heitä lämpimästi myös muille toimijoille, jotka haluavat toteuttaa terveitä, turvallisia ja toimivia tilaratkaisuja.”

Joutsenmerkki-kriteerien mukaisesti rakennetun pienryhmäkodin pelitila



Tehdäänkö tilaa yhdessä?