Hyvinkään Joutsenmerkitty päiväkoti sai kansainvälisen hankintapalkinnon

Päiväkodin ulkoalue

Hyvinkään Joutsenmerkitty päiväkoti sai kansainvälisen hankintapalkinnon

Hyvinkään ja Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty päiväkoti voitti Kestävän kehityksen hankinta -palkinnon Procura+ -verkoston konferenssissa Virossa. Palkintoa tukee EU:n Horisontti 2020 -puiteohjelma.

Kansainvälinen Procura+ -verkosto palkitsee innovatiivisia, onnistuneita ja kestävän kehityksen mukaisia julkisia hankintoja. Procura+ on osa yli 1500 kaupungin, kunnan ja alueen verkostoa, joka on sitoutunut kestävän kehityksen mukaiseen ja vähähiiliseen rakentamiseen.

Palkinnon saajaksi ehdotettuja finalisteja oli seitsemän yhteensä viidestä eri maasta – Suomesta, Alankomaista, Italiasta, Isosta-Britanniasta ja Itävallasta.
Teijo-Talot Oy:n rakentama päiväkotirakennus koostuu 29 tehdasvalmisteisesta moduulista sekä paikalla rakennetusta väestönsuojasta. Yhdeksänryhmäinen Kenttäkadun päiväkoti aloitti toimintansa viime elokuussa.

Joutsenmerkittyjen rakennusten kriteerit perustuvat elinkaariajatteluun. Päiväkoti on energiatehokas, sen sisäilma on hyvä ja siinä käytetyt materiaalit ovat turvallisia ja terveellisiä käyttäjille.

”Rakennuttamisessa lähtökohtanamme on ympäristön terveellisyys ja turvallisuus. Kenttäkadun päiväkoti on tästä oiva esimerkki ja olemme erittäin iloisia sen saamasta tunnustuksesta”, kertoo vastaava rakennuttaja Hannele Salonen Hyvinkään kaupungista.

”Projektin myötä olemme oppineet paljon Joutsenmerkki-kriteerien mukaisesta rakentamisesta ja aiomme hyödyntää opittua myös jatkossa. Monet asiakkaamme ovat kiinnostuneita ympäristöystävällisestä ja terveellisestä rakentamisesta – erityisesti nyt, kun sisäilmaongelmia esiintyy niin laajalti”, projektipäällikkö Heidi Karlsson Teijo-Taloilta sanoo.

HINKU-foorumi: Kohti hiilineutraalia kuntaa



Tehdäänkö tilaa yhdessä?