Juhannuskylän Pikkukoulu, Tampere

Moduulikoulu kulttuurimaisema koulurakentaminen moduulirakentaminen.

Ympäristöön sopiva!

Juhannuskylän koululle tarvittiin pikaisella aikataululla lisää tilaa esiopetusta ja 1-2 luokkia varten. Samaan aikaan Tampereen Tilapalvelut halusi pilotoida uutta lähes nollaenergiarakentamisen rakennustapaa ja saada siitä käytännön kokemuksia kohtuullisen nopeasti. Teijo-Talot tarjosi meille KVR-urakkana käyttäjän tarpeisiin ja vaativaan rakennuspaikkaan erinomaisesti sopivan ratkaisun. Lyhyen suunnitteluvaiheen aikana toiminnallisia ratkaisuja pystyttiin vielä hiomaan yhdessä käyttäjän kanssa. Rakennus on sisäpuolelta täysin moderni täyttäen myös uuden opetussuunnitelman mukaiset avoimen oppimisympäristön vaatimukset. Ohikulkijan voi olla vaikea uskoa tätä, katsellessaan lisärakennusta osana 1800-luvun lopulla rakennettua ympäristöä. Rakennuksen arkkitehtuuri onkin saanut kiitosta kaupunkilaisilta.

Antti Lakka, hankepäällikkö, Tampereen Tilapalvelut Oy

Juhannuskylän koulun lisärakennus

Kaikki Juhannuskylän koulun oppilaat eivät mahtuneet vanhoihin koulutaloihin, joten koulun yhteyteen hankittiin uusi lisärakennus. Uudet koulutilat on mitoitettu 125 oppilaalle ja niissä toimii kolme eskariryhmäää, yksi ekaluokka ja 1.–2.-luokkalaisista koostuva montessoriluokka. Lisäksi koulussa järjestetään pienten valmistavaa opetusta.

Uudisrakennuksen arkkitehtoninen ilme suunniteltiin vanhaan tamperelaiseen kulttuurimaisemaan sopivaksi. Puulla verhoiltu terrakotan punainen Pikkukoulu sopii erinomaisesti nostalgisella ilmeellään 120-vuotiaan Johanneksen koulutalon yhteyteen.

Vanhanaikaisesta ulkomuodostaan huolimatta rakennus on sisätiloiltaan ja teknisiltä ratkaisuiltaan täysin moderni. Koulun tilat vastaavat nykyajan vaatimuksiin muuntojoustavista opetustiloista ja lämmitys hoituu energiatehokkaasti nykyaikaisen ilmanvaihtojärjestelmän avulla. Juhannuskylän koulu on mukana energiatehokkaan rakentamisen pilottihankkeessa eli ePilotissa. Lue lisää ePilotista.

  • kerrosala 556 m²
  • perus- ja esiopetustilat 125 oppilaalle
  • valmistumisvuosi 2018
  • Postikatu 2, Tampere
  • Arkkitehtisuunnittelu Kaj Nordenswan, RCo Oy

Category
Julkinenrakentaminen, Koulu, Lisätilat, Referenssit
Tehdäänkö tilaa yhdessä?